PERHEKUVAUS
Rakastan perhekuvia. Oman perheen kuvat ovat mielestäni parhaita sijoituksia, mitä olen koskaan tehnyt. Niiden tuottamasta ilosta on lähtenyt liikkeelle koko ajatukseni siitä, että haluan tehdä tätä itsekin.
Rakastan kuvia, missä on koko perhe, mutta myös niitä otoksia, jossa on jokin pieni hetki kahden perheenjäsenen välillä. Äidin huvittunut ilme, isän tukeva käsi tai lapsen viattoman turvallinen katse. Siskon tai veljen helläkätinen ohjaus pienemmälle. Perhekuville varaan hieman pidemmän ajan, sillä otan kuvia koko porukan lisäksi myös pienemmissä osissa, jos perheeseen kuuluu enemmän kuin kaksi henkilöä.
Otan mielelläni kuvia myös isovanhemmista ja muista tärkeistä aikuisista. Varaathan oikeankokoisen kuvapaketin, jos teitä olisi tulossa kuviin useampi kuin neljä henkilöä, niin osaan varata sopivan ajan.