BOUDOIR-kUvaus
Omaksi iloksesi tai lahjaksi puolisolle. Muistoksi juuri tästä elämäsi vaiheesta tai muuten vaan, itseäsi juhlistaaksesi.
Boudoir-kuvissa saa olla päällä sen verran kuin itsestä tuntuu hyvältä ja kuvaukset teen aina hyvällä maulla.
Kuvien on tarkoitus olla sensuellit ja Sinua ja kehoasi juhlistavat! Itse näemme itsessämme lähinnä virheet, mutta kuvaajat näkevät meissä ulkopuolelta enemmän ja keskittyvät niihin kohtiin. Paljas pinta ei ole millään lailla vaatimuksena, kuvia voidaan ottaa myös omissa lempivaatteissasi. Kuvauslainoja löytyy paljon, mustaa ja valkoista pitsiä ja erilaisia kauniita vaatteita.
Kuvia ei tarvitse stressata. Saat ottaa mukaan omaa musiikkia tai vaikka viinilasillisen tai pari. Mikä ikinä rentouttaa olemaan jännittämättä kuvia. Kuvien on tarkoitus juhlistaa nimenomaan sinun kauneuttasi. Sitä, mitä et välttämättä näe joka päivä itsekään itsessäsi. Ennen kuvausta otan mielelläni vastaan ideoitasi esimerkiksi kuvin tai toiveitasi kuvausten suhteen.
Kuvia en julkaise ilman erillistä lupaa, ja kuvauksissa ei ole ketään muita läsnä kuin kuvaaja, eli minä. Pyrin pääsemään kärryille maustasi ennen kuvauksia esimerkkikuvin ja toiveittesi mukaan, ja kuvissani haluan tuoda esiin sinun parhaat puolesi.
Kuvauslainoja löytyy paljon, mustaa ja valkoista pitsiä ja erilaisia kauniita vaatteita.
Voit varata boudoir-kuvauksen esim. häämeikin koemeikki-päiväksi tai milloin vaan. Boudoir-kuvaukseen voi ostaa myös lahjakortin esim. polttarisankarille.
Kuvauspakettiin voi lisätä hiusten laittamisen ja meikin. Jos käytät itseruskettavaa, suosittelen laittamaan sitä muutama päivä ennen, että se tasoittuu ennen kuvia. Omat alusvaatteet tarvitse kuvauksiin, jos haluat, että kuvataan alusvaatteissa. Mieluummin hieman liian löysät alusvaatteet, kuin liian tiukat. Tule kuvauksiin mielellään myös jossain rennoissa vaatteissa, ettei ole farkun saumojen painaumia tai muita vastaavia. Varaa mukaan haluamiasi vaatteita / alusvaatteita, multa löytyy myös kauniita koruja, huiveja, kankaita ja hepeneitä! Ja mekkoja! Myös kauniit korkokengät voit ottaa mukaan. Hiuksissa suosittelen rentoja auki laineilla tai suorana olevia hiuksia, ei tiukkaa kampausta.
Kuvauksen jälkeen saat valita haluatko nähdä koevedokset itse ja valita omat suosikkisi vai haluatko valmiin kuvakansion ulkopuolisen silmin valittuna.